Suomeen oisin mielelläni jääny vielä toiseksi viikoksikin kun ei toi yksi riitä mihinkään, minkä takia ihan liikaa jäi ihmisiä näkemättä. Mutta jos totta puhutaan niin lentomatkalla oikeesti tuntu että oli menossa kotiin. Piccadilly linen kuulutukset ja omat kotikulmat täällä queensparkissa sai sellasen pienen tyytyväisen hymyn mun naamalle koska ihanaa olla kotona.
Jotenkin tuntui muutenkin vähän alienilta olla taas suomessa, vähän niinkuin ei oilisi itse ikinä lähtenytkään. Vaikka samalla kotka ja sen pienuus ja hiljaisuus, jotka ennen oli ihan normaaleja, tuntui iiihan oudoilta. Se, että jouduin odottomaan varmasti yli 15min, ennenkuin näin yhtäkään bussia, tai se kun maria sanoo ihan tosissaan että ei vittu mikä ruuhka, vaikkei autojen määrä ollut ruuhkaa nähnytkään, tai vaikka ihan vaan se, että kaduilla kävellessä ei tullut ihmisä vastaan. Hassua kuinka ennen noi niin normaalit asiat on alkanut tuntua oudoilta ja samalla ennen oudot asiat tullut täällä ihan normeiksi. Esimerkiksi tänään moni ihminen hymyili mulle tubessa (niinkuin kuuluukin) ja joku random tuli juttelemaan ja sovittiin että hengataan joskus.
Suomessa se tulikin jotenkin järkytyksenä että ihmiset oikeesti on just niin 'kylmiä' kuin olen täällä kavereille kertonut. Useempaan otteeseen huomasin automaattisesti hymyileväni ventovieraille ja mua vaan joko tuijotettiin oudosti tai käännettiin vaan katseet pois. Menin bussilla tallille yksi aamu ja hymyillen sanoin kuskille että 'moi, katajasuolle, kiitos', ja ojensin kakskympisen. Minua edes katsomatta kuski vaan otti rahat, tulosti kuitin, tyrkkäs vaihtorahat käteen ja siinä se. Kävelin siitä bussin perälle istumaan ja jotenkin huomasin olettavani katsekontakteja muiden matkalaisten kanssa. Itsekseni hymyilin istuttuani kun mummot oli vaan tiiviimmin katsonut ikkunasta ulos vaikka itse olin valmiina morjestamaan.
Toisaalta, kyllä siitä yksinkertaisuudesta väkisinkin nautti. Sai olla hymyilemättä ja puhumatta tietäen, että se on ihan ok ja normaalia. Musta tuntuu kanssa että kuulin oikean, sellasen 'syvän hiljaisuuden' ekaa kertaa yli puoleen vuoteen. Muutenkin oli jollain tapaa tosi rauhoittavaa ja rentouttavaa vaan liikkua kävellen/autolla kun ihmisiä ei ollut missän.
Ja metsä maasto Sintin kanssa oli taivaallisuuta. Suomen jollain tapaa karu mutta niin vihreä metsä on jotakin aivan mahtavaa, ja hevosen selästä koettuna se on mulle täydellisyyttä.
Plus hei, suomessa on oikeasti todella raitis ja saasteeton ilma. Se oli ensimmäinen asia minkä huomasin kun astuin ulos helsinki-vantaan lentokentältä. Ja myös kun saavuin tänne Lontooseen takaisin, kun tuntui ettei happea ole tarpeeksi ilmassa kun hengitti.
All in all, oli mahtavaa vierailla suomessa, mutta huomata myös että oli mahtavaa tulla tänne takaisin. Tällä hetkellä tää Lontoo on kyllä se mun paikka ja toi Suomen matka sen vahvisti. Kyllä mä täältä vielä joskus kotiudun takasin suomeen mutta varmasti en vielä ainakaan puoleen vuoteen. Turha tollasia palaamisia stressata, mä meen täällä ihan tunteella ja niin kauan olen kun siltä tuntuu. Eihän sitä koskaan tiedä vaikka enskuussa iskis ihan kamala koti ikiävä ja pitäis palata synnyinmaahan ;) tosiaan, turha miettiä tollasia, London makes me happy therefore I shall stay in london. Piste.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti