Day -11

Moikka täältä suomesta. Oon justiinsa junassa matkalla Lahdesta takaisin Kotkaan näin parinpäivän visiitin jälkeen. Kävin moikkaamassa hennaa ja rottista ja me tehtiin lettuja ja sämpylöitä ja kaikkea kivaa.

Nää viimiset 11päivää oon nähny kavereita, veljiä, kummeja ja perhettä ja käyny otossa syömässä. Asustelen Siljalla ja me koitetaan saada vähän urheilusta terveellisestä ruuasta jonkun näköstä rutiinia. Maanantaina alkaa taas työt mäkkärissä ja talleilu vihdoin ja viimein. Sitä ennen kuitenkin tänään kaisan halloween tuparit (pukupakko-apua..) ja lauantaina nään Akia ja Essiä.

Eli ihan mukavasti on mennyt ja kivaakin ollut, enkä oo paljoa vaan hengannut tekemättä mitään. Mikä on sinänsä ihan hyvä koska en halua tajuta etten oo menossa Lontooseen takasin. Nyt mulla on vaan sellanen perusikävä esim tescoa, tubea ja piccadillycircusta kohtaan. Eli ihan yleisesti Lontoota on ikävä. Ja tietysti ihmisiä.. vähän tekee kipeetä kun meidän ryhmäkeskustelussa muut tekee suunnitelmia mennä O'neillsiin tai syömään yhdessä ja meiksi on täällä jumissa.
Kauhulla odotan sitä kun oikeesti ne lontoo itkut tulee kun tajuan etten oo vähään aikaan menossa takasin. Mutta koitan ihan tietoisesti niitä vältellä mahollisimman pitkään esim sillä, etten katso vanhoja kuvia tai ajattele meidän yhteisiä seikkailuja siellä lontoon puolella. Tämän teksinkin kirjottaminen on vähän inhottavan tuntusta mutta minkäs teet.

Mutta on näitä ihmisiä täälläkin ihana nähdä ja jännä huomata ettei täällä oikeesti ole mikään muuttunut :D  Plus oon koko ajan vaan enemmän innostunut siitä Australiaan lähdöstä! Päivämäärää en ole vielä lyönyt lukkoon mutta jossain vaiheessa ensivuoden alussa olisi tarkoitus läheteä.. katsotaan!

Lentokentällä

Tällä hetkellä fiilis on aika sellanen turta. Johan tässä koko eilinen päivä meni itkiessä kun ensin piti sanoa heipat creperiessä ja sitten francille. Arvatkaa tuliko siitä itkusta enää loppua. Tänään ainut paikka kun kyyneleet kävi virtaamaan oli kun kävin tescossa ja vahingossa päädyin ajattelemaan että saattaa olla vika kerta kyseisellä ketjulla vähään aikaan. Nyt vain koitan olla ajattelematta. Ainahan tänne pääsee takasin Ja ihan oma päätös tää lähteminen (<--  kaksi asiaa mitä pyöritän päässäni uudellee  ja uudelleen). No posiitivisia asioita on etten joutunut maksamaan ylikiloista, joita ihme kyllä ei tullut. Ja se että tänne pääsee aina takaisin. Harmittaa kun jouduin jättämään ison kassillisen vaatteita, muutaman kirjan ja vissiinkin 5 paria kenkiä jälkeeni. Lennon lähtöön tällähetkellä aika lailla tasan kaksi tuntia ja viisi minuuttia. Oivoi. Pystynköhän ollanitkemättä kun kone lähtee? En oikein tiedä kun ne kyyneleet tulee aina ihan yllättäen. Yhessä hetkessä oon vaan sillee fineee emotionless ja sitten silmänräpäyksessä itken :D Noh omapäätöshän tää lähteminen on. Ja nyt pitää lopettaa tää kirjottaminen etten liikaa käy ajattelemaan (nyt tuntuu mukavasti kuin ois vähän omassa kuplassa).

//edit: istun tässä penkeillä ja tohon tuli pari varhaisteiniä istumaan ja kovaan ääneen valitti kun ei riitä kaikille paikkoja. Sanoin että no prob voin kyllä liikkua vähän jos haluutte kutsua loput teistä istumaan. Molemmat käänty katsomaan minua, tuijotti vähän aikaa ja käänty takasin juttelemaan toisilleen sanomatta mulle mitään. Siisjyyy mitäs tähän nyt sanois. Jalkoi vähä takas maanpinnalle ennenku suomee asti pääsen. Unohtuu vaan välillä kuin erillaisia suomalaiset ja britit on keskenään.

Embankment to arsenalwoolwich

Toissa ilta oli niin random ja mahtava, että se oikeesti sai mut miettimään tänne takasin tuloa vielä ennen ausseja.

Tää tarinahan alkaa siitä, kun olin petran kanssa ulkona ja aateltiin ottaa riverbuss (elisiis venebussi, mitkä liikkuu thamesia pitkin) embankmentistä putneyyn. Mutta seuraava vene ois lähtenyt vasta puolentunnin päästä joten petran piti ottaa tube, jotta olisi ajoissa töissä. Minä kuitenkin päätin että ostan vaan ekan lipun itselleni minkä saan ja lähden testaamaan millasta toi thamesin seilailu on.
Päädyin sitten paattiin RB1 to royal arsenal woolwich. Ihailin maisemia kunnes oltiin päätepysäkillä. Missä olin jo  ainut matkustaja, enkä tajunnut että oltiin vikalla pysäkillä, joten ne työntekijät tuli kyselemään että mistä tuun ja minne oon menossa. Menin sitten ihan lukkoon, enkä osannut oikein vastata ('where are coming from?' Me: 'ummmm....', 'where are you going to?' Me: 'ummmmm...'), joten päädyttiin sitten yhdessä siihen tulokseen että mun on vaan parempi ottaa se sama vene takaisin embakmenttiin kun on kuulemma aika pahamaineista aluetta toi arsenalwoolwich.

Noh se crew (kapteeni, 2 köysipoikaa ja baarimikko) piti pienen tauon ja sitten lähdettiin matkalle takaisin päin. Olin vieläkin ainut matkustaja ja parin minuutin veneilyn jälkeen toinen niistä köysi pojista tuli kysymään jos haluan tulla yläkertään istumaan. Olin ihan että juu, miksei, enpä tiennyt että täällä on yläkerssakin istumapaikkoja. EIKÄ SIELLÄ OLLUTKAAN vaan ne haki minut istumaan sinne kapteenin koppiin mistä se ohjasi sitä laivaa !!!!!!! Ja oli aivan mahtavaa!! Sain kuulla mahtavimpia tarinoita esimerkiksi valaasta putneyssa asti, delfiineistä thamesissä, ja mitä kaikkea mahdollista mitä voi partyboatilla tapahtua! 
      Mun oli tarkotus lähteä embankmentistä maihin, mutta puoliksi läpällä (mutta todellakin toiveikkaana), sanoin sille kapulle etten halua lähteä :D Siihen se tokas että älä sitten mene. Joten päädyin sitten hengaamaan koko loppu illan heidän kanssaan, niiden vikaan ajoon asti. Istuin suurimaan osan ajasta siellä ylhäällä kapteenin kanssa ja pääsin näkemään aitiopaikalta kuinka lontoo pimeni ja ne kaikki tuhannet valot syttyi palamaan ja ah se oli niiiiin kaunista. Myös niiden köysi poikien ja baarimikon  kanssa tuli juteltua ja aivan mahtavaa porukkaa!

Mikä sitten sai mut vähän miettimään tätä tänne takaisin tuloa, oli se,  kun periaatteessa sain niiltä työtarjouksen. Se baarimikko alkoi puhua että ne etsii uusia ihmisiä sinne niiden 'laiva kahvilaan' myyjiksi ja että jos vaan oon kiinnostunut niin laitan hänelle viestiä koska hänen veljensä oli jonkin näköinen manager. Eli pääsisin taas vähän oikoiteitä pitkin ja voisin saada sen työpaikan ainakin helpommin kuin muut. Lisäksi ne köysipojat ja kapteeni, puhui muista mahdollisista avoimista työpaikoista ja apua :D Siinäkun niiden kanssa oli 3tuntia pitänyt hauskaa ja saanut kuunnella kuinka mahtaa joella on olla töissä niin väkisinkin käy miettimään :D

Noh, en tosiaan tiedä mitä oon tekemässä, mutta faktat on, että maanantaina mulla on lento takaisin suomeen ja että sen jälkeen kun aloin harkita Lontooseen takaisin tuloa, mua ei enää itketä jokapäivä. Katsotaan, katsotaan...

Kindom of sweets

Se tunne ku viikko ennen lähtöäs päätät vihdoin käydä oxfordstreetillä olevassa karkki kaupassa nimeltä kindom of sweets. Oot tienny sen olemassa olosta noin niiku koko täällä olo aikas mutta oot vaa kerta kerran jäkeen skipannu sen. Loppujen lopuksi tosiaan kävelet sisään ja päädyt saamaan jumalattoman kohtauksen sen takia mitä löydät sieltä.

Onneks hinnat sentään hipo pilviä. (As in £4.99 salmiakki suklaa ja 3.99-4.99 salmiakki pussit)

Hydepark

Yö käppäily

Sunnuntai iltana yhdeksän tunnin host- vuoron (eli asiakkaiden tervehdystä, jatkuvaa menuiden esittelyä, hymyilyä, juoksemista  ja puhumista) jälkeen väsyneenä ja jalat kipeinä fran tuli mua töistä hakemaan. Alotettiin ilta juustokakulla, browniella meiltä töistä ja  martineilla dirty martinissa. Kun oltiin juomat kumottu lähdettiin ihan vaan päättömästi kävelemään kunnes oltiin Strandilla ja yhdellä sillalla josta on tosi kivat näkymät london eyelle ja shardille. Siinä me vähän aikaa pällisteltiin ja jotenkin päätettiin kävellä seuraavalle sillalle maisemien perässä. Ja sieltä seuraavalta sillalta seuraavalle. Ja taas seuraavalle. Kunnes huomattiin että seuraava silta oli tower bridge :D

Jalat huusi hoosiannaa kun vihdoin päästiin puolentoista tunnin jälkeen sinne towerbridgelle. Oltiin kierrelty ja kaatteltu ja käyty keräämässä kivet thamessin rannalta ja ottamassa kuvia tower of londonilta joten päätettiin että towerbridge oli meidän vika etappi. Vielä kerettin juuri ja juuri ottaa tubet kotiin ja joskus 1am olinkin omassa sängyssä. Mihin sitten nukahdin vaatteet päällä ja vasta kuudelta heräsin pesemään meikit ja vaihtamaan yövaatteet päälle :D voin sanoa että vähän väsytti..  mutta oli kyllä ihana ilta francin kanssa jutskaillessa ja käppäillessä <3 ikävä tota italianaa kyllä tulee :(  (kuvat aika jätrjestyksessä meidän reissulta!)

Apua apua Australia apua

Jos totta puhutaa ni en kyllä oo ihan varma oonko tekemässä oikeeta päätöstä. Suurimman osan ajasta tuntuu että en. Toisaalta en malta odottaa.

Mulla siis Suomi kutsuu tän kuun loppu puolella, luultavasti 18pv. Noticen oon jo antanut töissä ja mun vika vuoro on 14päivä. Laitoin myös ex pomolle viestiä joten mulla alkaa sama vanha mäkki duuni marraskuun alusta. Ahistaa. Ihan oikeesti ahistaa kyllä ja paljon. En vaan oo valmis vielä lähtemään.

Ahistusta kyllä helpottaa se, että en ole suomeen pitkäksi aikaa palaamassa, vaan tarkoitus ois olla muutaman kuukausi keräämässä rahaa seuraavaa reissua varten. Mua nimittäin kutsuu AUSTRALIA.

Miten tää nyt sitte tapahtu? Vissiinki viikko sitten viettelin vapaa päivää ja oli vähän tylsää niin kysyin kaverilta että muutetaanko skotlantiin. Kaveri kieltäyty. Joten jotenkin päätin sitten että muutan Ausseihin ja ostin working holiday visan. Ja 24h tämän hullun päähänpiston jälkeen mulla oli vahvistus sähköpostissa, että visa granted.

Juuu että silleen. Toisaalta ahistaa aivan kamalasti varskinkin suomeen ja samoihin kuvioihin palaaminen (miten sopeudun kotkan hiljasuuteen ja suomalaisten erillaisuuteen lontoolaisiin verrattuna?) ja tänään töissä melkein kävin itkemään kun allekirjotin mun noticen. Mutta toisaalta oon hitusen innoissani suomeen paluusta ja aika tosi paljon Ausseista. Tähän tilanteeseen mua ehkä vähän ajoi ne faktat että eilinen yö oli viimeinen Queen's Park kodissa (hostelli elämää ja kavereilla punkkaamista seuraavat 2viikkoa jee) ja töissä oon 3 kuukautte 'kokeilu ajalla' eli helppoa vaan lähteä. Lisäksi töistä on aika hyvin tullut säästöjä tipeistä plus takuuvuokrasta minkä sain takaisin.

Että sellasta tälläkertaa. Ei kyllä elämä tunnu koskaan menevän ihan niinkuin suunnitelee. Oivoi no mutta onneksi tänne  Lontooseen on nykyään niin olematon kynnys tulla kun tiedän että täältä löytyy kavereita joiden luona voin punkata ja työpaikkakin on vaan puhelinsoiton päässä. Mutta Lontoo on kyllä mun ensirakkaus ja tätä meidän (väliaikaista) eroa tuun kyllä itkemään.

Kuvia menneiltä viikoilta: