*WARNING* lopussa oikeasti ällöttäviä kuvia // ei ehkä ihan kaikille
Mun mielestä toi otsikon hyvän yön toivotus oli aina jotenki tosi suloisen kuulonen ja ihana. Oikein teki mieli kääriytyä tiukasti peittojen sisään ja nukkua vähintään 12h putkeen. Nyt nukkuminen melkeempä ahistaa ja toivon ettei mun tarvi kuulla tota sanontaa ikinä uudestaan.
Meillä nimittäin oli luteita. Hyi yök ällöä. Eikä vaan toi ahistus siitä että jaat sun sängyn useiden verta imevien hyönteisten kanssa, vaan myös se fakta, että aamulla heräät punaisten kutiavien paukamien kanssa. Mitkä muuten kutiaakin ihan pirusti ja pitkään. Eikä ne kauniiltakaan näytä sun jaloissa, selässä, käsissä, kaulalla ja naamalla.
Muistan vielä kun kavereille ihmettelin kuinka aina öisin pääsi hyttyset puremaan vaikkei niitä missään täällä lontoossa muuten näe.Kunnes sitten Ana kysy että ollaanko harkittu meillä olevan bedbugseja. Silloin mun piti lähtä googlailemaan, että mitä nämä söpöt bedbugit oikeesti on; Luteita. Ei voinu yhtään kauempana olla mun kuvitelmista (en ees tiiä mitä olin aikasemmin ajatellu.. että ne ei ees oo mitään oikeitä eläviä asioita?). Noh, tässä vaiheessa oli alkanut nukkuminen olla jo aika tuskaa kun kutinaan heräsi pitkin yötä ja päivät teki mieli vaan raapia itseään verille.
Soitettiin agencyyn ja ne hankki meille myrkyttäjät paikalle. Seuraavana aamuna ne tuli eikä 8 tuntiin saatu olla kotona sen myrkyn takia. Ja töiden jälkeen pestiin juhan kanssa KAIKKI meidän vaatteet alakerrassa ja kuivattiin rutikuiviksi kuivurilla. Vanhat petivaatteet meni suoraan roskikseen ja saatiin suojat patjojen päälle.
Pari yötä sai nukuttua ihanan täydellisesti kunnes yksi aamu heräsin punainen paukama leuassa. Huoh. Täytyy siis uudelleen myrkyttää vielä ennenkuin muutetaan pois ja laittaa vaatteet uudelleen pesuun. Sitkeitä kavereita noi luteet ja vissiinkin aika yleisiä täällä englannissa varsinkin. Laitan nyt loppuun ällöjä kuvia vähän antamaan suuntaa noista puremien määrästä vaikka en edes ole ihan varma pitäiskö. Aivan todella yököttävää ja toivoisin voivani sanoa että tossa oli kaikki mutta valitettavasti ei läheskään. Pyydän anteeksi kaikkia traumoja mitä tällä tekstillä saatan aiheuttaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti